8. äksy kääpä vai herttainen mummeli?

Mulla oli kauhee nälkä, joten poikkesin vielä kotimatkalla Siwaan hakemaan vähän evästä. Joku kanamajoneesitoasti tekis hyvää. Niin ja vois ottaa viel tölkin energiajuomaa niin jaksaa hetken vielä istua koneella koulutehtävien ääressä.

Kauppa oli täpö täynnä väkeä. Teki mieli kääntyä pois, mutta sillä tavalla jäisin ilman evästä ja kun tänne asti poikkesin, niin pakko palkita itsensä ja saada jotain hyvää. Kävelin suoraan pikaruokahyllylle. Vääntelin ja kääntelin. Ei tääl oo kanaa. Kinkkuu vaan ja siitäki joku paha halppismerkki.

Joku tönäisi mua ohi kulkiessaan. Mä käännyin katsomaan sitä, mutta en kuullut pienintäkään inausta anteeksiannon suuntaan. Jatkoin valikointipohdintaani, kun jostain hyllyjen takaa kuului kirkaisu.
- Hei kääpä, mä olin tässä eka!
En kuullut vastausta. Päätin ottaa kurkkumajoneesileivän ja lähdin suunnistamaan kassalle.
- Luuleks sä ämmä, että sä saat mennä eka ku sulla on tommonen vitun rollaattori? Ei käy mulle.
Kuului kolinaa niin kuin jokku purkit olis tippunu hyllyiltä lattialle. Viereinen hylly heilahti. Pääsin kassan luo, mutta jono ylöttyi nurkan taakse ja jouduin kiertämään. Ääni hyllyjonojen takana läheni. Aloin kuulla jo vaivaisen vanhuksen äänen.
- On se tämä nykyajan nuoriso julmaa. Ennen vanhaa sentään lapset kunnioittivat vanhempia. Voi voi sitä hyvvää vanhaa aikaa…
- Sä ja sun hyvät vanhat ajat, nuoren naisen ääni tokaisi kylmästi vanhan ihmisen äänen päälle. Saavuin kassajonoon ja näin pitkän vaalean naisen selkä minuun päin. Kömpelön oloinen lyhyt mummo seisoi sen takana ja puolen käytävää tukki vanhan naisen kulkupeli, jonka kahvasta sojotti kauppakassi. Mä mietin, miten tuollainen pystyisi muka ohittamaan näin kapeilla käytävillä nuoren notkean naisen. Hymyilin vanhukselle, kun se katsoi minuun.
- Et sä apua tarvi? kysyin kohteliaasti ajatellen, että tuokin vanhusparka oli jonkun äiti. Nainen vanhuksen edessä kääntyi katsomaan minuun. Sen ilmeestä näin paheksuntaa. Mikä ihmeen ongelma silläkin oli? Huono lapsuus? Paha päivä? Luonnevika?

Autoin vanhuksen ostosten kanssa. Se vaikutti erittäin herttaiselta ja kiitteli mua kovasti. Maksoin ostokseni ja kiirehdin ulos kaupasta. Jee, kotiin syömään.
- Moi! mun takaani kuului tuttu ääni kaupan oven ulkopuolella. Se ääni kuului Saaralle. Tääkin vielä. Mulla on nälkä!
- Moi, mä palasin takaisin.
- Mitä kuuluu? Sua ei oo näkyny vähää aikaa. Me Miinan kanssa… puli puli puli, Saaran suusta lähti puhetulva tuttuun tapaan. Sitten mun katse kiinnittyi Saaran seurassa olevaan tyttöön.
- Et usko mitä Miinalle tapahtu tuolla kaupassa, Saara tönäisi kaveriaan merkiksi. Se törmäs sellasee mummoo, joka aina kaupungilla bongailee nuoria ja miettii et mistä niille millonki vois saarnata. Kerranki se tuli mulle valittaa ku mulla on liian lyhyt hame päällä…
Saara näytti käsillään, miten pitkä hame sillä oli ollut. – Eiks ooki ihan hölmö ämmä? Pitäs ny vittu omista asioistaan huolen, eikä kulkis vaan kadulla ärsyttääs muita. Nyt se oli menny ohittaa Miinan kassajonossa ja sitten ruvennu valittaa ku nuoriso on nykyää niiiiiiin huonotapaista. Musta tollaset mummot vois viedä johonki vanhainkotii tai johonki. On niin höperöitä ettei mitää järkeä…
- Joo, toi… mun pitäis ny mennä, näytin eväsleipääni. – Kauhee nälkä.
- Okei, jutellaa joskus toiste lisää. Ja tuu käymää meilläki joskus. Miinaki nykyää käy useemmi ku sinä. Eilenki se oli vaik kui myöhää kattoos leffoi. Oisit ollu mukan. Me katottiin toi shatter ailandi…