2. Se villi helmikuu

Mä vihaan helmikuita. On kylmä ja lunta ja ärggg! Viime helmikuustakin huonoja muistoja, vaikka lunta ei juuri ollutkaan. Oli vetisiä kelejä ja sen ihme atk-ohjelmoijanki piti tulla aina litimärät kengät jalassa olohuoneeseen asti. Mun matto meni pilalle, vaikka se lopulta saikin mun virustäyteisen tietokoneen kuntoon.

Se äijä oli ihan ihme tapaus. Tapasin sen Kekkosenkadun baarissa Helsingissä ja seuraavana aamuna se oli samassa junassa viereisellä paikalla. Se puhu mulle iskevään tyyliin ja kun se jäi junasta pois Hämeenlinnassa, mulla oli sen käyntikortti. Lisäksi me oltiin sovittu, että kun se tulee seuraavalla viikolla käymään Porissa, se voisi samalla vilkaista mun konetta. Olin erehtyny ilmaisemaan sille atk-ongelmani ja mies sattui olemaan joku insinööri.

Sinä keskiviikkona mä istuin katsomassa edellisviikkoista jaksoa Greyn Anatomiasta nauhalta ja taustalla soi Anna Puun biisi. Mä en ees tajunnu, minkälaisen vaikutuksen mä annoin, kun päästin sen sisään. Mulla oli vihreä uusi bilepaita päällä ja olin laittautunut.
- Tos on toi mun kone. Haluuks kahvii tai jotai? kysyin siltä.
- Ei ei ei... Sä riität, se sano.
-Mulla on appelsiinimehua, ehdotin kun se tolvana otti mua yllättäin vasemmasta kädestä kiinni ja veti lähelleen.

Aamulla, kun se lähti, tietokone oli koskematon. Mulla taas oli oudon likainen ja koskettu olo. Olin suihkussa useita minuutteja. En halunnut mennä kouluun. Illalla soitin miehelle ja kysyin, tuliko Kokemäenjoen rannalle keikkoja vielä. Kummasti niitä oli pitkin helmikuuta tiedossa ja pakko myöntää, että osa oli pelkästään mun takia. Se oli ensin hauskaa, mutta sitten ku se kosi mua lattialla polvistuen helmikuun viimeisellä viikolla, mä menin paniikkiin. Lupasin, että heti kun kone on kunnossa.

En ole naimisissa vieläkään. Lopetin yhteydenpidon, kun mies oli korjannut koneeni. Muutin jopa asunnosta ahdistelun vuoksi. Vituttaa, kun hyvät miehet joko kosii heti tai vitkuttelee liian kauan. Kultainen keskitie, gentlemen!