Tyttö jakeli tikkareita kävelykadulla. Ihmettelin, kuka se oli. En ollut kuullut mitään tällaisesta. SPR-kojua tai vastaavaa ei näkynyt. Kerjäläisetkin yleensä ottivat antamisen sijasta.
Inhoan kaikkia kaupustelijoita tai Dan socker -näytepussien jakelijoita, mutta tämä tapaus kiinnosti minua. Menin tytön luo uteliaana ja ennen kuin ehdin mitään sanoa hän avasi suunsa ja ojensi minulle tikkarin.
- Hei, mulla olis tässä sulle jotain tarjottavaa.
- Ai. Mitäs varten tämmöstä? kysyin pitäen tikkukarkkia nurin perin etusormen ja peukalon välissä.
- Haluan jakaa kaikille pienen päivän piristyksen. Makea piristää ja minä saan antamisen ilon, se piti pienen tauon, katsoi mun ihmettelevää ilmettä ja jatkoi: - Niin siis se on salmiakkitikkari. Jos et itse tykkää, voit antaa vaikka lapsillesi tai tai... Niin onko sulla montakin lasta, kyllä näitä riittää, voin antaa jokaiselle oman...
Näin, että tyttöä jännitti. Sen sanat takeltelivat kurkussa ja tottuneen kaupustelijan sijasta sieltä tuli varsinaisia sammakoita. Onneksi olin hyvällä päällä enkä suuttunut hänen lapsiolettamuksestaan: eihän minulla ollut yhtään.
- Salmiakki käy. Hyvää. Kenellekäs teet töitä?
- Ääh, se takelteli, arvuutteli mun tarkoitusperää ja arasteli. Tytöllä oli kaksi lettiä vaaleassa tukassaan yllään madonna-paita ja tiukat farkut. Minulle tuli mieleen lukion ensimmäiset vuoteni, jolloin pukeuduin ihan samalla tavalla. - Siis mä oikeastaan myyn itseäni. Kato sitä kuorta.
Tytön ääni oli innostunut, kun hän osoitti kädessäni olevaa tikkaria. Siinä oli hänen kuvansa. Vilkaisin uudelleen tyttöä. Ei se voinut olla tosissaan, eihän se ollut edes täysi-ikäinen vielä!
- Niin, siis mä aattelin ruveta tienaamaan omaa rahaa. Sais koulut maksettua. Ja ehkä vois tehdä sitten jotain muuta työtä joskus...
Otin tikkarin päältä kuoren ja aloin uskomattomana katsomaan sitä. Miksi kukaan ei ollut hakenut tyttöä lastensuojeluviranomaisten huostaan? Miksi se sai myydä itseään keskellä Porin kävelykatua?
- Tykkään lapsista. Ja teen tällee aluksi tosi edullisesti. Voisin vaikka hoitaa sunkin lapsia, jos haluat, tytön sanat alkoivat tulla yhä nopeammin ja innokkaammin. Aloin kiihtyneenä lukea paperin tekstiä. "Olen pirteä porilaistyttö -- Oletko vailla kunnon lastenhoitajaa? Siinä tapauksessa ota yhteyttä ja soita 0556557555..."
Ahaa, siis lastenhoitaja. Ei itsensä myyjä, huokaisin ja tungin tikkarin suuhuni.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Minä-henkilö lienee noin nelikymppinen.
VastaaPoistaPidin tekstin rakenteesta. Vuoropuhelu elävöitti tekstiä.
Teksti paljastaa mukavasti asioita molemmista henkilöistä ja heidän erilaista ajatusmaailmoistaaan, mikä aiheuttaa huvittavan väärinkäsityksen.
Hienoa!
Aluksi oli tarkoitus tuoda pelkästään kävelykadun tytön ikä esille, mutta sitten halusin lisätä siihen vielä minähenkilön tuomaan ikäkuilun.
VastaaPoistaLikan olettasin olevan noin 16v ja miehen noin 40v. Hauskasti rakennettu väärinkäsitys! Tuttu tilanne, vaikkakaan itteäni en oo koskaan kaupitellu (naapurin koiria kyllä juoksutin) :D
VastaaPoistaSäälittää toi tyttö :( kiinnostava tarina, tytön ikä kävi selvästi ilmi, minä-puhuja ei niin selvästi, mutta ikäluokka aukesi kyllä:)
VastaaPoista:D HYVÄ Paula, ei kannatakaan ;) Ehkä mun täytyy vielä petrata tässä kirjoituslajissa... Ajattelin meinaan minähenkilöä naiseksi, mutta enpä sitä tuossa maininnut :D
VastaaPoistaItse mielsin myös minä-henkilön mieheksi, liekö itsensä myynti väärinkäsitys syynä? Tytön iän oletin n. 14-16 välille, kun taas minä-henkilön n. +30v.
VastaaPoistaEn ees ajatellu, et minä-henkilö olis voinu olla nainen :D Jotenkin just se ittesä myyminen ja se, että tyttö jännitti tuota keskustelua paljon anto sen mielikuvan miehestä.
VastaaPoista